tiistai 10. helmikuuta 2009

batiikkeja

Sainpas aloitettua batiikkien teon. Lähetin miehen ja tytön mummolaan kylään vahaamisen ajaksi. Hommailin kaksi tuntia ja olin ihan poikki. Tässä ensin luonnos tekemisistäni:


Vahailun jälkeen maalasin kangasväreillä. Tulos oli tämänlainen. En ole ihan täysin tyytyväinen. Värit ovat ehkä hankalat. Sininen ei ole lempivärini. Toisekseen kuva-aihe tuli ehkä liian tiuhaksi. No tämä täytyy vielä silittää ja tarkastella valoa vasten. Yleensä nämä paranevat sillälailla. :)


Otin muutaman valkoisen käytetyn bodyn batiikkikokeiluihin. Minä en voi käsittää valkoisia lastenvaatteita (tai enpä kyllä itsellenikään ottaisi). Ne ovat heti likaisen näköisiä, ainakin jos lapsi jo syö kiinteitä. Nämä bodyt meinasivatkin mennä ensin lahjoitukseksi spr:lle, mutta hoksasin ottaa ne tähän tarkoitukseen. Tässä siis vehnäjauhobatiikkia. Toiseen bodyyn on jo maalattukin väriä.


Tältä tämä batiikki näyttää vehnäjauhon alla. Aika hyvä. Vehnäjauhomassa antaa vähän periksi eli väri on tunkeutunut sen alle, mutta kuvio on silti havaittavissa. Se miellyttää minua. Vehnäjauhon pois saaminen on aika ärsyttävää hommaa, sillä kuivana massa on hyvin kovaa ja tiukasti kankaassa kiinni. Veteen se liukenisi, mutta sitten kaikki paikat on ällössä mönjässä ja kangas pitää kuitenkin silittää ennen kastamista. Hankalaa on.

Ei kommentteja: