perjantai 6. helmikuuta 2009
Epävarmuus
Hetkellisen seesteisyyden jälkeen olen taas epäjärjestyksen tilassa. Tai pikemmin epävarmuuden. Olin juuri päässyt irti ajatuksesta hankkia varma ammatti. Halusin tehdä mitä pohjimmiltaan haluan ja kaipaan. Sitten tuli tämä epävarmuus. Pystyisinkö oikeasti elättämään itseni ja perheeni omalla luovuudellani? Haluaisiko joku oikeasti ostaa? Vaikka en minä paljoa pyydä. Nykyelintaso riittäisi. Eli köyhä voisin olla ja ehkä jopa mieluummin kuin rikas, kunhan ei tarvitsisi olla huolia ja murheita lisäävän köyhä. Nykyelintaso nykyrahassa mitattuna tulisi katettua jos ennen veroja elämiseen (yrittämisen kulut ovat vielä päälle) olisi 1000 euroa. Siis minun osaltani talouteen kannettuna. Miehen pitäisi tienata toinen mokoma. Nykyrahassa nykytilanteeseen. Se ei kuulosta paljolta ja silti se riittää meille. Mielenkiinnottomasta työstä ei riitä moninkertaisetkaan summat, sillä rahaa en edes halua yli kohtuullisten tarpeideni (jotka meidän kolmihenkisessä perheessä tyydyttyvät noin 1500 eurolla ennen veroja), tällähetkellä. Ja jos työ ei ole mielekästä, eikä ylimääräinen raha kiinnosta on työn tekemisen ainut motiivi kuviteltu tai todellinen yhteisön paine.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti